Kuudes maraton kahdentoista sarjassani tarkoittaa sitä, että puolimatka on saavutettu. Jos tätä vertaa yhden maratonin juoksemiseen, jossa ajattelee että puolimatkassa ollaan, niin sattaahan se samalta tuntua: jo 21 km takana, mutta vielä 21 edessä… vai onko se sittenkin enää 21? Nyt ajatellen tuntuu, että puoliväli on saavutettu aika helposti, niinhän se yleensä maratonillakin tuntuu. Käyköhän tässä niin, että eteen nousee legendaarinen kolmenkympin seinä, joka olisi tässä tapauksessa ennen syyskuun Medocia, kenties Helsinki City Marathonin puolimatkan kieppeillä? Ja käykö myös niin, että kun maali alkaa häämöttää ja viimeinen juomapaikka on ohitettu, askel kevenee taas hiukan? Se tapahtuisi Reykjavikissa. Saa nähdä, nyt tuntuu siltä että maaliin painetaan samaa vauhtia, ellei jopa kiihdytellen, ilman hyytymisiä, ilman seiniä.

 

Kuuden tapahtuman jälkeen kilometrejä on kertynyt 252 ja rapiat päälle. Sporttijuomaa ja vettä on matkan varrella tullut lipitettyä yhteensä parisenkymmentä litraa ja banaania natusteltua pari kiloa. Energiageelit olen jättänyt muiden nautittaviksi. Kaloreita olen polttanut reilusti, noin 20000, joka tarkoittaa kymmenen päivän perusaineenvaihduntaani. Jos olisin kerännyt tarvittavat lisäkalorit pizzalla, olisi niitä pitänyt popsia yli 20 kappaletta. Fazerin sinistä suklaata olisi mennyt vähän alle 20 levyä, big macejä 40 tai keskiolutta 50 litraa!!! Näiden kuuden tapahtuman energiankulutuksen saavuttaakseni olisin tarvinnut kymmenen ylimääräistä löhöpäivää, nauttien sinä aikana äsken mainitut eväät ja vähän päälle, olenhan toki tankannutkin. Juosten tähän tuhlailuun on kulunut alle 30 tuntia!

 

Juomapaikoilla olen piipahtanut reilut 50 kertaa, joten kiitoksiakin on tullut juomien tarjoajille jaettua. Mutta sanotaan nyt vielä kerran: ilman teitä tämä harrastus olisi hankalaa, ellei mahdotonta. Kiitos, thank you, tack, gracias, merci, efcharistó.

 

Myös lentokilometrejä on tullut haalittua. Ekologisesti ajattelevalle ihmiselle vähän jopa huonon omantunnon kustannuksella: Ateena, Las Palmas, Malta, Pariisi…ja takaisin, yhteensä noin 25000 km. Autossakin olen istunut noin 3000 kilometriä: Ålesund ja Pori… onneksi sentään vähäpäästöisessä. Ja olihan siinä välissä myös laivamatka Turusta Tukholmaan ja takaisin.

Reissaamista on kertynyt myös ajallisesti ottaen aikalailla. Toki osa matkoista on ollut lomaa ja rentoutumista, osa kevyttä työntekoa ja onpa siinä etsitty uusia elämyksiäkin. Ennen muuta kaikkiin matkoihin on liittynyt maratonin juokseminen, tapahtumaan valmistautuminen ja palauttava rentoilu. Joka tapauksessa kotoa on oltu poissa aika paljon: 27 päivää. Näin laskettuna yksi maraton on vienyt aikaa keskimäärin neljä ja puoli päivää, vajaan viiden juoksutunnin sijaan. Rankka harrastus! Kiitokset Päiville matkaseurasta, olisihan tässä saattanut tulla muuten välillä koti-ikävä.

 

Kävin puolimatkan kuntotestissä. Valmentajani Lari Salaman kanssa menimme jälleen kerran Pasilan Fix-testausasemalle ja tarkastimme kuntoni nykytilan verrattuna marraskuiseen, juuri ennen Ateenaa tehtyyn testiin. Kuten puoli vuotta sitten, niin nytkin tehtiin fillaritesti ja kehonkoostumusmittaus. Mitään radikaalia muutosta ei ollut tapahtunut. Ei voi väittää kunnon juurikaan parantuneen, ei myöskään heikentyneen. 

Onko sitten normaalia kausivahtelua kun rasvaa oli kertynyt puolisen kiloa lisää, mutta samalla lihasmassaa puolitoista? Käsiin ei lisälihaksia ollut tullut vaan nimenomaan jalkoihin ja keskivartaloon. Se tarkoittanee sitä, että myös kevyttempoinen rasitus kasvattaa lihasmassaa, kunhan kerta-annos on riittävä.

Pyörätestissä jaksoin 15 sekuntia edellistä pidempään, mutta maksimisykkeeni jäi huomattavasti alemmaksi kuin viimeksi. Tässäkin saattaa näytellä osaansa päivän kunto, mutta ennen muuta matalasykkeinen treeni. Rauhallisella sykkeellä poljetut palkit olivat entistä pidempiä, kun taas vauhtikestävyys- ja maksimisykealueet hiukan lyhyempiä.

Jos haluan parantaa aikojani maratonilla, pitää nyt normilenkkien lisäksi puskea hiukan intervallimäkitreenirääkkejä. Taidanpa hiukan haluta, vaikka en enää neljän tunnin alitukseen uskokaan.

Ennen Ranskaan lähtöä hain myös lääkäriltä luvan juosta Ranskassa, kuten siellä vaaditaan. Ihan hyvä, sillä tulipa verenpaine mitattua, keuhkot kuunneltua ja ottipa vielä sydänfilminkin. Vaikka urheilulääketieteeseen erikoistunut lääkäri Katja Mjösund sanoi, ettei ihan näin usein ole välttämättä kaikkein terveellisintä juosta maratoneja, kehaisi kuitenkin projektiani hauskaksi tavaksi käyttää viimeinen vuosi ennen 50-vuotispäivää. Harrastus on kuulemma huomattavasti parempi kuin vaikkapa tupakointi tai jatkuva ryypiskely. Katsastus on nyt suoritettu ja rekisteriote leimattu. Olen siis fyysisesti terve ja riski kaatua sydänpysähdykseen kesken neljäkakkosen on olematon.

 

Kun pohdin tulevia kisojani, tiedän ettei aikaa mene läheskään näin paljon, ellen sitten innostu jäämään paikkakunnille juoksujen jälkeen. Luvassa on vielä neljä tapahtumaa Suomessa: Oulu, Forssa, Turku ja Helsinki, sekä kaksi ulkomailla: Medoc ja Reykjavik. Jos tähänastiset tapahtumat ovatkin olleet uniikkeja, hienoja elämyksiä, on tulevaisuus varmasti samaa sarjaa. Suomen tapahtumat ovat kukin omanlaisiaan ja kesä, joka meillä on kannattaa kokea täällä. Nuo kaksi viimeistä taas. Medoc, ranskalainen gourmetmaraton ja kruununa Reykjavikin maisemissa juostava syysmaraton, juuri ennen 50-vuotispäivääni tuovat tälle vuodelle toivottavasti parhaan sinetin. Näitä odotellessa.