maanantai, 26. kesäkuu 2017

Forssan Suvi-Ilta

Forssan Suvi-ilta on tapahtuma, jonne osallistumista olen jo pitkään harkinnut. Tapahtumaa on kehuttu melkein joka yhteydessä, kun siitä vain on tullut puhe ja kun juoksutapahtuman nimi muistuttaa pikemminkin maalaismarkkinoiden nimeä, on se pakko nähdä ja kokea. Kun menet juoksemaan lähes minne vain, on nimessä mukana sana ”maraton”. Forssassa, tai Vorssassa, kuten se kuuluu paikallisten mukaan ääntää, ei viitata kuitenkaan juoksuun, joten pitää vain tietää mistä on kyse.

 

Forssan Suvi-ilta oli juoksusarjani kahdeksas maraton. Edellisen aika oli ollut sen verran hyvä, että ajatus neljän tunnin alittamisesta häilyi jossain mielen sopukoissa. Reitti olisi melko helppo, sillä liikoja nousuja tai laskuja ei tähän perinteiseen Hämäläistapahtumaan mahtuisi. Kuuma keli murskasi kuitenkin haaveen urani toisesta nelosen alituksesta, mutta alle viiteen pääsisin varmuudella. Yli viittä tuntia ei vielä ole koskaan mennyt, tosin olen melko varma että sekin on edessä, todennäköisesti ainakin syyskuisella Medocin maratonilla.

Ennakkotiedoissa on lukenut, että Suvi-illan yleisö on jopa riehakasta, joten tunnelmaa ja kannustusta riittäisi. Tätä en suorastaan havainnut normaalia enempää, mutta paikalla oleva yleisö oli kyllä varsin mukavan oloista. Erityisesti paluumatkan omakotitaloalueelle oli pystytetty kisastudioita, joissa erilaiset porukat viettivät mukavaa lauantaipäivää tai alkuiltaa.

 

Olin valmistautunut juoksuun mielestäni hyvin. Tankkaus oli onnistunut ja lepoakin tarpeeksi takana. Päätin lähteä neljän tunnin jänisten matkaan ja suunnitelma oli ohittaa heidät ennen loppua. Toisin kuitenkin kävi, sillä Forssan Suvi-ilta olikin kohdallani yllättävä. Sain jälleen kerran kokea, että maratonin juoksussa mikään ei ole ennalta päätettävissä. Puolivälin aikani oli sentään vielä ihan hyvä 2.03. Toinen puolikas olikin sitten luku sinänsä.

 

Ongelmani alkoivat kummallisesti jo alkukilometreillä. Jostain kumman syystä kone ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin toivotusti, vaan päässä alkoi pyöriä ja kaikki keskittyminen meni siihen, että pysyin ylipäätään tolpillani. Pelastuksen toi ensimmäinen juomapiste noin viiden kilometrin paikkeilla. Pysähdyin siinä ja join kaikessa rauhassa. Se auttoi ja seuraavat 30 km oli aivan normaalia maratonjuoksua, kunnes vatsa päätti toisin. 

Tässä hellejuoksussa olin juonut erittäin runsaasti ja huollon tarjoama urheilujuoma, Dexal ei ehkä sopinut minulle parhaiten. Vatsassa kiersi ja väänsi niin, että aloin etsiä kuumeisesti Bajamajaa. Siinä vaiheessa niitä ei kuitenkaan löytynyt. 37 km kohdalla vatsanväänne alkoi olla jo lähes sietämätöntä. Neuvokas maratoonari punnitsi vaihtoehtoja: Laskeako housuun? EI! Mennäkö puskaan? Ei ehkä sentään! Koputtaako jonkun oveen? Jep!

Pelastava piha oli 39 km kohdalla, jossa isohko porukka oli pystyttänyt kisastudion. Pyysin lupaa lainata hiukan wc-tiloja ja sain sen. Kiitos ystävälliselle forssalaisporukalle tästä, toivottavasti toin palan lisähauskuutta iltaanne. Julkisuudestani oli tässä se ilo, että rouva sai nimmarini ja kuvan kännykkäänsä poseeraamassa helpottunut ilme kasvoillani. Tässä tilanteessa auttoi vain huumori, jota todellakin tarvittiin. Ehdotin ettei porukka ainakan tekisi reseptiikkani mukaisia ruokia, joita itse olin syönyt. Seuraus siitä johti tieni heidän vessaansa.

Pääsin lopulta kunnialla maaliin, mutta jopa 4.30 jänis oli saapunut ensin.

 

Suvi-ilta on tapahtumana varsin hauska. Hämäläisen rentoa meininkiä kelpaa seurata ja tapahtuman järjestelyt olivat varsin mallikkaat. Juomapisteitä oli tarpeeksi, numeroiden nouto jouhevaa ja opastuskin riittävää. No, ehkä täälläkin viimeiset juoksijat, joihin itsekin lukeuduin  joutuivat menemään viime kilometrit muun liikenteen kanssa samoilla väylillä.

Reitti oli Forssassa varsin simppeli. Pienen kaupunkikierroksen jälkeen juostiin suoraa maantietä noin kymmenen kilometriä, palattiin muutaman koukkauksen kautta takaisin ja siitä sitten uudelleen samalle kierrokselle ja lopuksi urheilupuiston stadionin maalikierrokselle. Myötätuulinen, helteinen Tammelan suora oli varsin kuumottava kokemus ja varsinkin ensimmäisen kierroksen liikenneruuhka heti juoksijoiden vieressä oli hiukan tylsä, mutta ymmärrettävästi liikenteenkin pitää soljua, vaikka maraton järjestetäänkin. 

 

Forssassa tarjottiin myös ruoka juoksun jälkeen. Samalla tarjottiin yhteistyökumppaneiden tuotteita. Ateria oli katettu jäähalliin, jossa oli myös tapahtumalava palkintojenjakoineen ja myös numeroiden nouto ennakko-ohjelmineen. Pieni jäähalli toimi hyvin tällaiseen vaikka juoksun jälkeen jyrkkien rappusten laskeutuminen kaukaloon ei ehkä helpointa olekaan. Ja ruoka oli lisäksi varsin hyvää.

 

Kokonaisuutena Suvi-ilta oli ihan mallikas tapahtuma. Maratonin lisäksi juostut kymppi ja puolikas lisäsivät väkimäärän reiluun kahteentuhanteen, joten ihan pikkutapahtuma ei tämäkään ole. Urheilupuiston tilat toimivat hyvin ja riittävä määrä väkeä töissä takasi kaiken toimivuuden. Nyt on Vorssa koettu ja katse on jo Paavo Nurmi- maratonissa. Jospa ilma olisikin vähän viileämpi ja voisin taas hakea neljän tunnin haamurajan alitusta.

 

sunnuntai, 21. toukokuu 2017

TERWAMARATON

Olen päässyt 12 maratonia 12 kuukaudessa- projektissani nyt siihen vaiheeseen, että juostuja matkoja on enemmän kuin jäljellä olevia. Seuraavat neljä tapahtumaa ovat Suomessa ja niistä ensimmäisenä oli toukokuinen Oulun Terwamaraton. Perään tulevat sitten Forssan Suvi-ilta, Paavo Nurmi Maraton ja Helsinki City Maraton.

 

Matkustin Ouluun Helsingistä junalla säästääkseni rahaa ja ollakseni ekologisempi kuin lentokonetta käyttäen. Ja lopulta aikaakaan junamatkaan ei kulu paljon enempää kuin maratonin verran, kuusi tuntia. Lentoaika turvatarkastuksineen kaikkineen olisi sekin helposti kolmen tuntia. Sitä paitsi junalla on erittäin mukavaa matkustaa. Meno on tasaista, palveluita löytyy ja matka taittuu. No, junan vessa ei ehkä ollut kaikkein siisteimmässä kunnossa, mutta bajamajoihin tottunut maratoonari kestää sen helposti. Ensimmäinen suunnitelmani oli kylläkin lentää Ouluun, mutta onneksi valitsin toisin, sillä Oulun kentälle ei päässyt lauantain aamutuimaan laskeutumaan sakean sumun vuoksi.

 

Juoksun aamu sarasti sumuisena, mutta hyvissä ajoin ennen puolenpäivän starttia alkoi aurinko lämmittää. Poikkeuksellisen kylmä kevät oli melkein normaalilukemissa, noin kolmessatoista asteessa. Kylmä, mereltä vihmova kevättuuli jäähdytti kuitenkin polvia sen verran, että harkitsin pitkään pitkiä housuja shortsien sijaan. On kuitenkin toukokuu, joten lyhyillä mentiin. Pitkät hihat sentään jätin, ihan järkevästi päälle. Keli oli siis melkein täydellinen juoksuun, ehkä jopa ennätyksen metsästykseen, vaikka en enää haaveilekaan neljän tunnin alituksista. Kuntoni on toki kohdillaan kuuden maratonin ja muiden treenien ansiosta, mutta olin silti yllättynyt ajastani 4.07. Taitaa olla maratoonarin urani kakkostulos. Ainoa nelosen alitus tapahtui budapestissä 2008 ja oli 3.59.27! Kelin anataman hyödyn lisäksi aikaparannus edellisiin verrattuna on varmaan peruja viikkoa aikaisemmin juostusta, suhteellisen rivakasta puolikkaasta.

 

Terwamaraton oli hyvin järjestetty tapahtuma. Kaikkiaan osallistujia kymppiin, puolikkaaseen ja maratoniin oli noin 2000, joten ihan pikkutapahtumasta ei ole kyse. Koko matkan juoksijoita oli noin 200. Tällainen vaatii organisaatiolta paljon väkeä ja vaikutti siltä että oululaiset ovat ottaneet tapahtuman omakseen ja talkooväkeä riittää. Maraton juostiin kahden kierroksen lenkkeinä ja varsinkin toisen kiekan lopuksi alkoi talkooväen ote ehkä hiukan herpaantua, kun juoksijoiden sekaan päästettiin polkupyöriä ja jalankulkijoita. Autot pidettiin sentään kiitettävästi pois radalta, joten hyvä niin.

Huolto toimi erittäin hyvin ja ansaitsee erityiskiitokset. Juomapaikkoja oli yhteensä 11, joka on enemmän kuin tarpeeksi. Tarjolla oli juomia, banaania, rusinaa ja kurkkua. Lisäksi toisen kierroksen aluksi kouraan lykättiin energiageeli, joka tuossa kohdassa onkin hyvä apu. Huollon riittävyydestä ei kenenkään maratoonarin juoksu ollut siis kiinni. Kun joka pisteellä oli lisäksi bajamaja sitä tarvitseville, voisi sanoa että homma oli nappiin järjestetty.

 

Terwamaratonin reitti alkoi Oulun keskustan kupeessa sijaitsevalta Raatin stadionilta. Siitä juostiin Nallikarin kärkeen ja Oulujokea seuraten kymmenisen kilometriä itään palaten toista rantaa takaisin stadionille. Tämä lenkki oli puolikkaan mittainen, joten maratoonarit saivat kunnian juosta sen kaksi kertaa. Nousuja ei pahemmin ole, joten juoksu sujuu täällä melko helposti.

Itse en varsinaisesti pidä kahden kierroksen maratoneista, mutta kieltämättä sillä on puolensa. Oheistapahtumien järjestäminen on näppärää, huolto toimii tehokkaasti ja yleisöystävällistäkin se on. Pienessä kaupungissa yhden lenkin maraton menisi lisäksi turhan kauas kaupunkialueesta, joten olen hyväksynyt myös nämä tapahtumat kalenteriini. Eikä se kahden kierroksen tikittäminen ole mitään verrattuna hallissa juostuun 105 kierrokseen.

Reittivalinnoissa ihmettelen hiukan sitä ettei Oulun nähtävyyksiä esitellä juurikaan. Nallikarin kärki nähtiin, mutta olisihan se ollut mukavaa jos juoksu olisi ohittanut legendaarisen Toripolliisin ja siinä samalla Kauppahallin, vanhat aittamakasiinit ja Torinrannan, piipahtanut Rotuaarilla ja näyttäytynyt näin myös keskustassa liikkuvalle kansalle. Monet maratonit ovat oiva sightseeing ja kyllähän Oulussakin varmaan nähtävää riittäisi.

 

Kokonaisuutena Terwamaraton on varsin suositeltava tapahtuma. Kaupunki on mukava ja ihmiset ystävällisiä. Maratonin järjestelyt numerolapun noudosta maliintuloon asti on hoidettu hyvin. Kiitokset paikalliselle Namikalle ja kaikille vapaaehtoisille. Toukokuinen ajankohta on monille juoksijoille varmasti hyvä, mutta säiden oikuttelevuus näinkin pohjoisessa saattaa olla haastavaa. Toisaalta monen juoksuhullun maratonkausi voisi alkaa täältä, kelistä riippumatta. Tästä edetään kohti kesää.

maanantai, 1. toukokuu 2017

Puolimatkan krouvi

Kuudes maraton kahdentoista sarjassani tarkoittaa sitä, että puolimatka on saavutettu. Jos tätä vertaa yhden maratonin juoksemiseen, jossa ajattelee että puolimatkassa ollaan, niin sattaahan se samalta tuntua: jo 21 km takana, mutta vielä 21 edessä… vai onko se sittenkin enää 21? Nyt ajatellen tuntuu, että puoliväli on saavutettu aika helposti, niinhän se yleensä maratonillakin tuntuu. Käyköhän tässä niin, että eteen nousee legendaarinen kolmenkympin seinä, joka olisi tässä tapauksessa ennen syyskuun Medocia, kenties Helsinki City Marathonin puolimatkan kieppeillä? Ja käykö myös niin, että kun maali alkaa häämöttää ja viimeinen juomapaikka on ohitettu, askel kevenee taas hiukan? Se tapahtuisi Reykjavikissa. Saa nähdä, nyt tuntuu siltä että maaliin painetaan samaa vauhtia, ellei jopa kiihdytellen, ilman hyytymisiä, ilman seiniä.

 

Kuuden tapahtuman jälkeen kilometrejä on kertynyt 252 ja rapiat päälle. Sporttijuomaa ja vettä on matkan varrella tullut lipitettyä yhteensä parisenkymmentä litraa ja banaania natusteltua pari kiloa. Energiageelit olen jättänyt muiden nautittaviksi. Kaloreita olen polttanut reilusti, noin 20000, joka tarkoittaa kymmenen päivän perusaineenvaihduntaani. Jos olisin kerännyt tarvittavat lisäkalorit pizzalla, olisi niitä pitänyt popsia yli 20 kappaletta. Fazerin sinistä suklaata olisi mennyt vähän alle 20 levyä, big macejä 40 tai keskiolutta 50 litraa!!! Näiden kuuden tapahtuman energiankulutuksen saavuttaakseni olisin tarvinnut kymmenen ylimääräistä löhöpäivää, nauttien sinä aikana äsken mainitut eväät ja vähän päälle, olenhan toki tankannutkin. Juosten tähän tuhlailuun on kulunut alle 30 tuntia!

 

Juomapaikoilla olen piipahtanut reilut 50 kertaa, joten kiitoksiakin on tullut juomien tarjoajille jaettua. Mutta sanotaan nyt vielä kerran: ilman teitä tämä harrastus olisi hankalaa, ellei mahdotonta. Kiitos, thank you, tack, gracias, merci, efcharistó.

 

Myös lentokilometrejä on tullut haalittua. Ekologisesti ajattelevalle ihmiselle vähän jopa huonon omantunnon kustannuksella: Ateena, Las Palmas, Malta, Pariisi…ja takaisin, yhteensä noin 25000 km. Autossakin olen istunut noin 3000 kilometriä: Ålesund ja Pori… onneksi sentään vähäpäästöisessä. Ja olihan siinä välissä myös laivamatka Turusta Tukholmaan ja takaisin.

Reissaamista on kertynyt myös ajallisesti ottaen aikalailla. Toki osa matkoista on ollut lomaa ja rentoutumista, osa kevyttä työntekoa ja onpa siinä etsitty uusia elämyksiäkin. Ennen muuta kaikkiin matkoihin on liittynyt maratonin juokseminen, tapahtumaan valmistautuminen ja palauttava rentoilu. Joka tapauksessa kotoa on oltu poissa aika paljon: 27 päivää. Näin laskettuna yksi maraton on vienyt aikaa keskimäärin neljä ja puoli päivää, vajaan viiden juoksutunnin sijaan. Rankka harrastus! Kiitokset Päiville matkaseurasta, olisihan tässä saattanut tulla muuten välillä koti-ikävä.

 

Kävin puolimatkan kuntotestissä. Valmentajani Lari Salaman kanssa menimme jälleen kerran Pasilan Fix-testausasemalle ja tarkastimme kuntoni nykytilan verrattuna marraskuiseen, juuri ennen Ateenaa tehtyyn testiin. Kuten puoli vuotta sitten, niin nytkin tehtiin fillaritesti ja kehonkoostumusmittaus. Mitään radikaalia muutosta ei ollut tapahtunut. Ei voi väittää kunnon juurikaan parantuneen, ei myöskään heikentyneen. 

Onko sitten normaalia kausivahtelua kun rasvaa oli kertynyt puolisen kiloa lisää, mutta samalla lihasmassaa puolitoista? Käsiin ei lisälihaksia ollut tullut vaan nimenomaan jalkoihin ja keskivartaloon. Se tarkoittanee sitä, että myös kevyttempoinen rasitus kasvattaa lihasmassaa, kunhan kerta-annos on riittävä.

Pyörätestissä jaksoin 15 sekuntia edellistä pidempään, mutta maksimisykkeeni jäi huomattavasti alemmaksi kuin viimeksi. Tässäkin saattaa näytellä osaansa päivän kunto, mutta ennen muuta matalasykkeinen treeni. Rauhallisella sykkeellä poljetut palkit olivat entistä pidempiä, kun taas vauhtikestävyys- ja maksimisykealueet hiukan lyhyempiä.

Jos haluan parantaa aikojani maratonilla, pitää nyt normilenkkien lisäksi puskea hiukan intervallimäkitreenirääkkejä. Taidanpa hiukan haluta, vaikka en enää neljän tunnin alitukseen uskokaan.

Ennen Ranskaan lähtöä hain myös lääkäriltä luvan juosta Ranskassa, kuten siellä vaaditaan. Ihan hyvä, sillä tulipa verenpaine mitattua, keuhkot kuunneltua ja ottipa vielä sydänfilminkin. Vaikka urheilulääketieteeseen erikoistunut lääkäri Katja Mjösund sanoi, ettei ihan näin usein ole välttämättä kaikkein terveellisintä juosta maratoneja, kehaisi kuitenkin projektiani hauskaksi tavaksi käyttää viimeinen vuosi ennen 50-vuotispäivää. Harrastus on kuulemma huomattavasti parempi kuin vaikkapa tupakointi tai jatkuva ryypiskely. Katsastus on nyt suoritettu ja rekisteriote leimattu. Olen siis fyysisesti terve ja riski kaatua sydänpysähdykseen kesken neljäkakkosen on olematon.

 

Kun pohdin tulevia kisojani, tiedän ettei aikaa mene läheskään näin paljon, ellen sitten innostu jäämään paikkakunnille juoksujen jälkeen. Luvassa on vielä neljä tapahtumaa Suomessa: Oulu, Forssa, Turku ja Helsinki, sekä kaksi ulkomailla: Medoc ja Reykjavik. Jos tähänastiset tapahtumat ovatkin olleet uniikkeja, hienoja elämyksiä, on tulevaisuus varmasti samaa sarjaa. Suomen tapahtumat ovat kukin omanlaisiaan ja kesä, joka meillä on kannattaa kokea täällä. Nuo kaksi viimeistä taas. Medoc, ranskalainen gourmetmaraton ja kruununa Reykjavikin maisemissa juostava syysmaraton, juuri ennen 50-vuotispäivääni tuovat tälle vuodelle toivottavasti parhaan sinetin. Näitä odotellessa.

tiistai, 11. huhtikuu 2017

Pariisin marathon

Kun on juossut useita maratoneja ympäriinsä, alkaa jokaiselle maratoonarille tulla mieleen, että millaista olisi osallistua johonkin maailman suurimmista maratoneista. Tokio, New York, Lontoo,Berliini, Boston, Pariisi…onhan näitä. Itse olen pohtinut näitä jo jonkin aikaa ja yrittänyt päästä pariin otteeseen New Yorkiin arvonnan kautta, huonolla menestyksellä. Mutta tänä keväänä onnistui, tosin ei rapakon taakse, vaan aika lähelle, Pariisin maratonille. Sinne pystyi ilmoittautumaan yllättävän helposti ja osallistumiseni yhteen suurista varmistui, itsellenikin yllätyksenä. Ehkä 120 euron sisäänpääsymaksu on jo monille liikaa. Minulle ei, joten olin yksi 57000 muun maratoonarin joukossa.

 

Ennakkovalmistelut kohdallani tein kuten muuallakin, paitsi että Ranskan lainsäädäntö vaatii juoksijoita hankkimaan lääkärintodistuksen juoksun turvallisuuden takeeksi. Kävin siis lääkärillä. Julkinen sektori ei tällaisia lappuja kirjoita, joten jouduin menemään yksityiselle, jossa sainkin varsin pätevää palvelua, valitsemaltani lääkäriltä. Todistuksessa pitää tarkasti lukea, että kyseinen atleetti voi osallistua maratonkilpailuun tapahtumassa. Ei siis riitä jos paperissa lukee ”osallistua maratonille” tai ”juosta maratonin”. Sanamuoto on tärkeä ja siksi onkin hyvä hankkia kaavake tapahtumajärjestäjän nettisivuilta. Minulle tämä onneksi kävi ilmi kun skannasin kyseisen paperin myöhemmin juostavan Medocin maratonin ilmoittautumisen liitteeksi, eikä sitä ensin hyväksytty. Vasta versio 2 oli riittävä. En tiedä mitä olsi tapahtunut jos mukana olisi ollut vain ykkösversio, jossa sama tieto esitettiin hieman eri sanoin. Olisin varmasti törmännyt ”sääntöranskaan”.

 

Kaikki juoksijat oli siis tarkastettu ennen kilpailua. Tästä huolimatta ensimmäinen, pillit päällä juoksijoita sivuun ujeltava ambulanssi ohitti minut jo neljän kilometrin kohdalla. Uupunut juoksija oli tuupertunut Louvren kulmalle ja sai siinä ensiapua. Kun juoksijoita on lähes 60 000, on varmasti avuntarvitsijoitakin paljon. Ambulansseja tuli ja meni enemmän kuin missään muualla. Seassa oli ambulanssimönkkäriä ja lääkäriprätkää. Toki kelikin oli kova, kisan päättyessä kesäiset 26 astetta ja pilvetön taivas, joten nesteytys oli tärkeää ja sitä eivät näemmä kaikki aina muista. 

 

Pariisi toimii julkisen liikenteensä osalta hyvin. Metrokartta on kattava ja junia menee riittävästi. Näinpä numerolappujen nouto ja messuilla käynti oli helppoa, vaikka paikka ei ihan ytimessä ollutkaan. Itse messut olivat suuret noin 200 näytteilleasettajansa ansiosta. Ja toki kävijöitäkin oli kolmeen päivään kuin Helsingin kirjamessuilla konsanaan.

Olin valinnut majapaikkani huolella, läheltä Riemukaarta, tällä kertaa Airbnb:n välityksellä. Se oli kaukoviisautta, sillä juoksun startti oli Champs Elyseellä, tuolla legendaarisella kadulla Pariisin sydämessä. Hintalappu hotellille tuolla alueella olisi ollut huimaava, kun nyt selvittiin satasella yötä kohti. 

 

Nippu tärkeitä nähtävyyksiä käytiin reitin varrella läpi ohi juoksemalla: Champs Elysee, Riemukaari, Louvre, Eiffeltorni, Notre Dame, Seine… Pariisissa näitä riittää, jopa niin paljon ettei niitä enää huomaa maailman tunnetuimmiksi turistikohteiksi. Hieno, maailmanluokan kaupunki, ei voi muuta sanoa.

Reitti kulki yhtenä kierroksena ensin kaupunkialueella, sitten puistomaisemmassa kaupunginosassa, palatakseen taas keskustaan. Lopussa vielä koukkaus keskustan vieressä olevalla puistoalueella ja sitten maaliintulo yhdelle Riemukaarelta lähtevistä bulevardeista. Kokonaisuus oli melko tasainen ja keli hieno, joten ei ihme että voittaja teki maailmanluokan ajan 2.06. Itselläni ei mennyt ihan yhtä lujaa, osin sen takia että juutuin ruuhkaan, osin melko lämpöisen iltapäivän ansiosta. Enkä ole ihan kahden tunnin juoksija muutenkaan, vaan laitapa kahden tunnin menijä viiden tunnin vauhtiin. Saattaisi käydä heikosti. No, nautinpa Pariisin keväästä täysin rinnoin hiukan alle viiden tunnin ajallani.

 

Järjestelyt olivat massiivisia, niinkuin tällaiselle tapahtumalle kuuluukin. Jokaisella virkistysasemalla oli tarjolla veden lisäksi myös banaania, appelsiinia, sokeripaloja ja rusinoita, loppumatkasta myös pientä suolaista. Urheilujuoma loisti poissaolollaan, lukuunottamatta yhtä, pientä Isotonic-stoppia. Tyhjille pulloille oli roskiksia enemmän kuin tarpeeksi ja olipa siellä myös biojäteastioita appelsiinin- ja banaaninkuorille. Silti virkistäytymispisteet olivat niljakkaan liukkaita, joten tarkkana piti olla. Olisi ikävää reväyttää paikat liukastumalla ja keskeyttää sen takia.

Ennakkoon olin kuullut että bändejä tai muita viihdepisteitä olisi peräti 100. No, ehkä se oli vähän liioiteltua, mutta oli niitä silti ainakin 50, eli enemmän kuin yksi jokaista kilometriä kohti. Oli rokkibändiä, rumpuryhmää, räppäriä, torvibändiä, dj:tä. Varsin kiva kattaus siis.

Yksi asia järjestäjillä oli hiukan hakusessa: vessafasiliteetit. Kun kymmenet tuhannet ennakkoon nestettä sisäänsä tankanneet juoksijat tulevat lähtöalueelle, siinä tarvitaan toinenkin bajamaja. Täällä niitä oli toki varattu jonkin verran, mutta ei varmasti juurikaan enempää kuin Helsinki City Marathonilla, jossa sielläkin on aina jonoja. Juoksijat oli jaettu lähtöryhmiin ja startti kesti puolitoista tuntia, mutta silti vessaan jonottaminen vei luvattoman pitkään. Tietysti myös paperi oli lopussa ja pönttö erittäin epämiellyttävässä kunnossa. Ehkäpä miehille tarkoitettuja pisuaareja voisi olla reilusti, olihan osallistujista 3/4 miesten sarjalaisia.

 

Elämyksenä Pariisi oli minulle uudenlainen. Kuudes maraton 12 maratonin sarjassa vaati ehkä tällaisen tapahtuman, jossa mennään korkealta ja kovaa. Tapahtuman mittasuhteet olivat jotain käsittämätöntä: 57000 juoksija, joiden tullessa paikalle kaupunki sulkee merkittävimpiä katujaan. 21000 ulkomaalaista juoksijaa tuo varmasti rahaa sen verran että kannattaa. Lisäksi on vielä kannustusjoukot, jotka varmasti tuplaavat kisakävijämäärän. 

Ehkäpä meilläkin tapahtumat alkaisivat kasvaa ja olla merkittäviä matkailun edistäjiä jos myös kaupungit saataisiin tosissaan panostamaan asiaan. Meillä aina selitellään erilaisilla syillä, mutta tosiasia on, että jos Pariisi voi sulkea Champs Elyseensä, ei Mannerheimintiemme väliaikainen katkaiseminen voi olla sekään kovin hankalaa.

Kuusi maratonia juostu, kuusi jäljellä. Jaksaa, jaksaa!!!

 

 

 

 

keskiviikko, 8. maaliskuu 2017

Maltan marathon

Viisi takana, seitsemän edessä. 12 maratonin projektia voisi verrata yksittäiseen maratonjuoksuun: kun puoliväli alkaa häämöttää, tuntuu että hommahan on kohta hallussa. Samalla miettii, että ennen puolimatkaa on kilometrejä vielä paljon yli 20 taivallettavana ja senkin jälkeen vielä saman verran kuin on jo menty. Aika paljon siis ja varsinainen maraton on vasta alkamassa. Siitä huolimatta se kipitetään loppuun asti, vaikka hammasta purren. Ja siinäpä tämä lajin ihanuus, itsensä ylittäminen kerta toisensa jälkeen.

 

Viides juoksuni ja kaikkiaan 20:s maratonini osui maaliskuulle ja tapahtumapaikaksi löytyi Malta. Tuloslistaa selatessani huomasin, ettei kovin moni suomalainen ollut tätä tapahtumaa vielä löytänyt, liekö syynä sitten paras hiihtokausi kotimaassa, Lahden kisat vai onko maaliskuu muuten vain hankala aika vuodesta juosta maraton. Niin tai näin, mielestäni tämä oli mitä paras varaslähtö suomalaiseen kevääseen: lämpötila kisapäivänä leppoisat 18 astetta, lievää tuulta ja aurinkoa puolipilviseltä taivaalta. Kelin puolesta mieleen tuli aivan Suomen kesä.

 

Maltan maraton on juostu jo 32 kertaa, joten luulisi järjestäjien hallitsevan asiansa. Ja tottavie, kaikki toimikin kuten odottaa sopi. Juoksunumerot haettiin hyvässä järjestyksessä Meridien- hotellista, joka toimi myös kisatoimistona ja palkintojenjakopaikkana. Se oli kuitenkin aivan toisella puolella Slieman kaupunkia, kuin tapahtuman maaliintulo ja itse säpinä. Sponsoreiden järjestämää messutapahtumaa ei ollut lainkaan, joten numeron nouto oli todellakin vain sitä itseään. 

Vaikka luulisi että yhteistyökumppanit haluaisivat näkyä myös myyntipöydillään, en varsinaisesti jäänyt kaipaamaan alennusmyyntiverkkareita, joten jääköön messut ensi kertaan. Numeron nouto lähtöä edeltävänä iltana kävellen oli toki hyvää lämmittelyä itse juoksuun, toisaalta kaukana järjestettävä palkintoseremonia jäikin sitten näkemättä. Muutama tunti 42 kilometrin juoksun jälkeen ei ollut suurta inspiraatiota hankkiutua takaisin muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Meridieniin.

 

Täysmaratoniin Maltalla osallistui 900 maratoonaria. Reitti kulki niin, että lähtö tapahtui noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevasta Mdinan kaupungista. Sen ympäristössä taitettiin ensimmäinen puolikas ja vähän päälle. Alamäkivoittoisan kiemurtelun jälkeen lähdettiin kohti pääkaupunki Vallettaa ja sen kupeessa sijaitsevaa Sliemaa, jonka rannalla maalialue sijaitsi. Kokonaisuudessaan laskua oli 200 metriä, joten siinä suhteessa kaikki kivasti. 

Erikoisen startista teki lähtöaika: 7.30 sunnuntaiaamuna. Ja vieläpä kaukana maalialueesta, jonka lähellä hotellimmekin sijaitsi. Tämä tarkoitti sitä, että bussiin kohti lähtöaluetta istahdettiin jo kuuden maissa. Haasteellista aamupalan syömisen kannalta. Varauduin kupillisella vahvaa kahvia, parilla banaanilla, palalla leipää, pullollisella urheilujuomaa ja muutamalla suklaakonvehdilla. Ajatus oli, että matkan varrella varmasti saisi lisää banaania ja nestettä nyt ainakin. Huolto oli kuitenkin syömisen suhteen varsin vaatimatonta, joten puolikkaan kohdalla alkoi nälkä hiukan kurnia vatsan pohjalla. En kanna yleensä mukanani energiageelejä, mutta joudun ehkä muuttamaan tapojani tältä osin. Ehkäpä keitän geelini itse, jotta maku olisi kohdallaan.

Huolto itsessään oli järjestetty ihan mallikkaasti jos tarjontaa ei ota huomioon. Mukana oli paikallisia koululaisia ja kehitysvammaisten ryhmiä, jotka jakoivat vettä, vettä, vettä. No, muutamalla paikalla myös vahvaa urheilujuomaa pikkupulloista, ja raikastavia pesusieniä. Ainoa matkan varrella tarjottava syötävä olivat appelsiininlohkot, joiden vuoro tuli vasta noin 35 kilometrin kohdalla. Maku oli raikas, mutta nälkää se ei vienyt. Lisäksi kulku edellä menneiden jättämän appelsiininkuorimaton yli vaati varovaisuutta, joka toki vauhdin puolesta tässä kohtaa oli melkein itsestäänselvyys.

 

Maratonin kanssa enimmäkseen samalla reitillä järjestettiin myös puolimaraton. Sen startti oli 9.15 eli vajaa kaksi tuntia pitkänmatkalaisten jälkeen. Porukkaa oli saatu kasaan yli 3000, joten kokonaisuudessaan tapahtuma oli ihan kelpo kokoluokkaa. Puolikkaalle oli houkuteltu väkeä myös kävelemään, joten lopulta letka venyi aikamoiseksi.

Kun olin juossut 26 kilometriä tapahtui kummallinen juttu. Yhtäkkiä joka paikka oli täynnä kävelijöitä. Niitä oli edessä, takana, ympärillä. Heitä oli niin paljon, että juoksija joutui pujottelemaan vähän liikaakin päästäkseen ohi. Tunnelma oli toki hyvä, karnevaalimainenkin. Joukossa oli erilaisia naamiaisasuja ritareista Tähtien sota- hahmoihin. Kävelijät eivät valitettavasti osanneet ottaa huomioon, että joku saattaisi kulkea kovempaa ja haluta ohi. Kun kolmenkympin seinä häämöttää muutaman kilometrin päässä, alkaa valitettavasti väistely vähän tympiä. Annan kuitenkin anteeksi, sillä kävelyporukka tuntui todella nauttivan ja pitävän hauskaa.

Hauskanpidossa auttoivat lukuisat bändit. Jostain syystä täällä oli runsaasti erilaisia, torvipainotteisia ryhmiä, mutta toki myös rokkibändejä. Vajaan 30 kilometrin kohdalla mieleeni painui ”Johnny B Good”-rokkia soittava bändi, jonka jälkeen vain parinsadan metrin päässä toinen pumppu tulkitsemassa Pink Floydia. 

 

Maltalaiset eivät ehkä aivan ole ottaneet maratontapahtumaa omakseen. Tästä kielii mielestäni ainakin se, että liikenne kulki juoksijoiden kanssa samoilla reiteillä. Ei välttämättä tunnu hyvältä hengittää pakokaasuja kun juoksee matelevan autojonon vieressä. Varovaisuuteen liikenteen kanssa oli kehotettu ja sitä kannattikin noudattaa, vaikka maltalaiset autoilijat eivät taida pahimpia rämäpäitä ollakaan. Toki joitain katuja oli suljettu, mutta ilmeisesti saarella ei koeta tarpeelliseksi koko reitin antamista juoksijoille. Vai olisiko se peräti mahdotonta?

Toinen seikka, mikä kiinnitti huomioni oli paikallisen yleisön vähyys. Yleensä tällaiset tapahtumat vetävät väkeä reitin varrelle, mutta Maltalla sitä oli todella vähän, lukuunottamatta paria viimeistä kilometriä turistivoittoisella Slieman rantakadulla. Oliko sitten niin, että kiinnostuneet olivat joko töissä tapahtumassa tai osallistuivat itse maratoniin? Luulisi, että ulkomaalaisia vetävä tapahtuma olisi kiinnostava myös paikallisten silmissä, onhan turismi yksi Maltan tärkeimpiä tulonlähteitä.

 

Kokonaisuutena Maltan maratonista jäi erittäin hyvä maku. Paikka, ilmasto, reitin profiili, huoltoporukan riittävyys, opastukset, niin ihmisten kuin varusteidenkin kuljetusten toimiminen, maaliintulossa juoksijoiden huomiointi… Muutamia pikku viilauksia ja tapahtuma olisi yksi parhaista missä olen ollut. Saattaa olla, että tulen tänne vielä uudelleen, mutta juostaan nyt ensin jäljellä olevat seitsemän haastetta. Pariisi, täältä tullaan!