tiistai, 11. huhtikuu 2017

Pariisin marathon

Kun on juossut useita maratoneja ympäriinsä, alkaa jokaiselle maratoonarille tulla mieleen, että millaista olisi osallistua johonkin maailman suurimmista maratoneista. Tokio, New York, Lontoo,Berliini, Boston, Pariisi…onhan näitä. Itse olen pohtinut näitä jo jonkin aikaa ja yrittänyt päästä pariin otteeseen New Yorkiin arvonnan kautta, huonolla menestyksellä. Mutta tänä keväänä onnistui, tosin ei rapakon taakse, vaan aika lähelle, Pariisin maratonille. Sinne pystyi ilmoittautumaan yllättävän helposti ja osallistumiseni yhteen suurista varmistui, itsellenikin yllätyksenä. Ehkä 120 euron sisäänpääsymaksu on jo monille liikaa. Minulle ei, joten olin yksi 57000 muun maratoonarin joukossa.

 

Ennakkovalmistelut kohdallani tein kuten muuallakin, paitsi että Ranskan lainsäädäntö vaatii juoksijoita hankkimaan lääkärintodistuksen juoksun turvallisuuden takeeksi. Kävin siis lääkärillä. Julkinen sektori ei tällaisia lappuja kirjoita, joten jouduin menemään yksityiselle, jossa sainkin varsin pätevää palvelua, valitsemaltani lääkäriltä. Todistuksessa pitää tarkasti lukea, että kyseinen atleetti voi osallistua maratonkilpailuun tapahtumassa. Ei siis riitä jos paperissa lukee ”osallistua maratonille” tai ”juosta maratonin”. Sanamuoto on tärkeä ja siksi onkin hyvä hankkia kaavake tapahtumajärjestäjän nettisivuilta. Minulle tämä onneksi kävi ilmi kun skannasin kyseisen paperin myöhemmin juostavan Medocin maratonin ilmoittautumisen liitteeksi, eikä sitä ensin hyväksytty. Vasta versio 2 oli riittävä. En tiedä mitä olsi tapahtunut jos mukana olisi ollut vain ykkösversio, jossa sama tieto esitettiin hieman eri sanoin. Olisin varmasti törmännyt ”sääntöranskaan”.

 

Kaikki juoksijat oli siis tarkastettu ennen kilpailua. Tästä huolimatta ensimmäinen, pillit päällä juoksijoita sivuun ujeltava ambulanssi ohitti minut jo neljän kilometrin kohdalla. Uupunut juoksija oli tuupertunut Louvren kulmalle ja sai siinä ensiapua. Kun juoksijoita on lähes 60 000, on varmasti avuntarvitsijoitakin paljon. Ambulansseja tuli ja meni enemmän kuin missään muualla. Seassa oli ambulanssimönkkäriä ja lääkäriprätkää. Toki kelikin oli kova, kisan päättyessä kesäiset 26 astetta ja pilvetön taivas, joten nesteytys oli tärkeää ja sitä eivät näemmä kaikki aina muista. 

 

Pariisi toimii julkisen liikenteensä osalta hyvin. Metrokartta on kattava ja junia menee riittävästi. Näinpä numerolappujen nouto ja messuilla käynti oli helppoa, vaikka paikka ei ihan ytimessä ollutkaan. Itse messut olivat suuret noin 200 näytteilleasettajansa ansiosta. Ja toki kävijöitäkin oli kolmeen päivään kuin Helsingin kirjamessuilla konsanaan.

Olin valinnut majapaikkani huolella, läheltä Riemukaarta, tällä kertaa Airbnb:n välityksellä. Se oli kaukoviisautta, sillä juoksun startti oli Champs Elyseellä, tuolla legendaarisella kadulla Pariisin sydämessä. Hintalappu hotellille tuolla alueella olisi ollut huimaava, kun nyt selvittiin satasella yötä kohti. 

 

Nippu tärkeitä nähtävyyksiä käytiin reitin varrella läpi ohi juoksemalla: Champs Elysee, Riemukaari, Louvre, Eiffeltorni, Notre Dame, Seine… Pariisissa näitä riittää, jopa niin paljon ettei niitä enää huomaa maailman tunnetuimmiksi turistikohteiksi. Hieno, maailmanluokan kaupunki, ei voi muuta sanoa.

Reitti kulki yhtenä kierroksena ensin kaupunkialueella, sitten puistomaisemmassa kaupunginosassa, palatakseen taas keskustaan. Lopussa vielä koukkaus keskustan vieressä olevalla puistoalueella ja sitten maaliintulo yhdelle Riemukaarelta lähtevistä bulevardeista. Kokonaisuus oli melko tasainen ja keli hieno, joten ei ihme että voittaja teki maailmanluokan ajan 2.06. Itselläni ei mennyt ihan yhtä lujaa, osin sen takia että juutuin ruuhkaan, osin melko lämpöisen iltapäivän ansiosta. Enkä ole ihan kahden tunnin juoksija muutenkaan, vaan laitapa kahden tunnin menijä viiden tunnin vauhtiin. Saattaisi käydä heikosti. No, nautinpa Pariisin keväästä täysin rinnoin hiukan alle viiden tunnin ajallani.

 

Järjestelyt olivat massiivisia, niinkuin tällaiselle tapahtumalle kuuluukin. Jokaisella virkistysasemalla oli tarjolla veden lisäksi myös banaania, appelsiinia, sokeripaloja ja rusinoita, loppumatkasta myös pientä suolaista. Urheilujuoma loisti poissaolollaan, lukuunottamatta yhtä, pientä Isotonic-stoppia. Tyhjille pulloille oli roskiksia enemmän kuin tarpeeksi ja olipa siellä myös biojäteastioita appelsiinin- ja banaaninkuorille. Silti virkistäytymispisteet olivat niljakkaan liukkaita, joten tarkkana piti olla. Olisi ikävää reväyttää paikat liukastumalla ja keskeyttää sen takia.

Ennakkoon olin kuullut että bändejä tai muita viihdepisteitä olisi peräti 100. No, ehkä se oli vähän liioiteltua, mutta oli niitä silti ainakin 50, eli enemmän kuin yksi jokaista kilometriä kohti. Oli rokkibändiä, rumpuryhmää, räppäriä, torvibändiä, dj:tä. Varsin kiva kattaus siis.

Yksi asia järjestäjillä oli hiukan hakusessa: vessafasiliteetit. Kun kymmenet tuhannet ennakkoon nestettä sisäänsä tankanneet juoksijat tulevat lähtöalueelle, siinä tarvitaan toinenkin bajamaja. Täällä niitä oli toki varattu jonkin verran, mutta ei varmasti juurikaan enempää kuin Helsinki City Marathonilla, jossa sielläkin on aina jonoja. Juoksijat oli jaettu lähtöryhmiin ja startti kesti puolitoista tuntia, mutta silti vessaan jonottaminen vei luvattoman pitkään. Tietysti myös paperi oli lopussa ja pönttö erittäin epämiellyttävässä kunnossa. Ehkäpä miehille tarkoitettuja pisuaareja voisi olla reilusti, olihan osallistujista 3/4 miesten sarjalaisia.

 

Elämyksenä Pariisi oli minulle uudenlainen. Kuudes maraton 12 maratonin sarjassa vaati ehkä tällaisen tapahtuman, jossa mennään korkealta ja kovaa. Tapahtuman mittasuhteet olivat jotain käsittämätöntä: 57000 juoksija, joiden tullessa paikalle kaupunki sulkee merkittävimpiä katujaan. 21000 ulkomaalaista juoksijaa tuo varmasti rahaa sen verran että kannattaa. Lisäksi on vielä kannustusjoukot, jotka varmasti tuplaavat kisakävijämäärän. 

Ehkäpä meilläkin tapahtumat alkaisivat kasvaa ja olla merkittäviä matkailun edistäjiä jos myös kaupungit saataisiin tosissaan panostamaan asiaan. Meillä aina selitellään erilaisilla syillä, mutta tosiasia on, että jos Pariisi voi sulkea Champs Elyseensä, ei Mannerheimintiemme väliaikainen katkaiseminen voi olla sekään kovin hankalaa.

Kuusi maratonia juostu, kuusi jäljellä. Jaksaa, jaksaa!!!

 

 

 

 

keskiviikko, 8. maaliskuu 2017

Maltan marathon

Viisi takana, seitsemän edessä. 12 maratonin projektia voisi verrata yksittäiseen maratonjuoksuun: kun puoliväli alkaa häämöttää, tuntuu että hommahan on kohta hallussa. Samalla miettii, että ennen puolimatkaa on kilometrejä vielä paljon yli 20 taivallettavana ja senkin jälkeen vielä saman verran kuin on jo menty. Aika paljon siis ja varsinainen maraton on vasta alkamassa. Siitä huolimatta se kipitetään loppuun asti, vaikka hammasta purren. Ja siinäpä tämä lajin ihanuus, itsensä ylittäminen kerta toisensa jälkeen.

 

Viides juoksuni ja kaikkiaan 20:s maratonini osui maaliskuulle ja tapahtumapaikaksi löytyi Malta. Tuloslistaa selatessani huomasin, ettei kovin moni suomalainen ollut tätä tapahtumaa vielä löytänyt, liekö syynä sitten paras hiihtokausi kotimaassa, Lahden kisat vai onko maaliskuu muuten vain hankala aika vuodesta juosta maraton. Niin tai näin, mielestäni tämä oli mitä paras varaslähtö suomalaiseen kevääseen: lämpötila kisapäivänä leppoisat 18 astetta, lievää tuulta ja aurinkoa puolipilviseltä taivaalta. Kelin puolesta mieleen tuli aivan Suomen kesä.

 

Maltan maraton on juostu jo 32 kertaa, joten luulisi järjestäjien hallitsevan asiansa. Ja tottavie, kaikki toimikin kuten odottaa sopi. Juoksunumerot haettiin hyvässä järjestyksessä Meridien- hotellista, joka toimi myös kisatoimistona ja palkintojenjakopaikkana. Se oli kuitenkin aivan toisella puolella Slieman kaupunkia, kuin tapahtuman maaliintulo ja itse säpinä. Sponsoreiden järjestämää messutapahtumaa ei ollut lainkaan, joten numeron nouto oli todellakin vain sitä itseään. 

Vaikka luulisi että yhteistyökumppanit haluaisivat näkyä myös myyntipöydillään, en varsinaisesti jäänyt kaipaamaan alennusmyyntiverkkareita, joten jääköön messut ensi kertaan. Numeron nouto lähtöä edeltävänä iltana kävellen oli toki hyvää lämmittelyä itse juoksuun, toisaalta kaukana järjestettävä palkintoseremonia jäikin sitten näkemättä. Muutama tunti 42 kilometrin juoksun jälkeen ei ollut suurta inspiraatiota hankkiutua takaisin muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Meridieniin.

 

Täysmaratoniin Maltalla osallistui 900 maratoonaria. Reitti kulki niin, että lähtö tapahtui noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevasta Mdinan kaupungista. Sen ympäristössä taitettiin ensimmäinen puolikas ja vähän päälle. Alamäkivoittoisan kiemurtelun jälkeen lähdettiin kohti pääkaupunki Vallettaa ja sen kupeessa sijaitsevaa Sliemaa, jonka rannalla maalialue sijaitsi. Kokonaisuudessaan laskua oli 200 metriä, joten siinä suhteessa kaikki kivasti. 

Erikoisen startista teki lähtöaika: 7.30 sunnuntaiaamuna. Ja vieläpä kaukana maalialueesta, jonka lähellä hotellimmekin sijaitsi. Tämä tarkoitti sitä, että bussiin kohti lähtöaluetta istahdettiin jo kuuden maissa. Haasteellista aamupalan syömisen kannalta. Varauduin kupillisella vahvaa kahvia, parilla banaanilla, palalla leipää, pullollisella urheilujuomaa ja muutamalla suklaakonvehdilla. Ajatus oli, että matkan varrella varmasti saisi lisää banaania ja nestettä nyt ainakin. Huolto oli kuitenkin syömisen suhteen varsin vaatimatonta, joten puolikkaan kohdalla alkoi nälkä hiukan kurnia vatsan pohjalla. En kanna yleensä mukanani energiageelejä, mutta joudun ehkä muuttamaan tapojani tältä osin. Ehkäpä keitän geelini itse, jotta maku olisi kohdallaan.

Huolto itsessään oli järjestetty ihan mallikkaasti jos tarjontaa ei ota huomioon. Mukana oli paikallisia koululaisia ja kehitysvammaisten ryhmiä, jotka jakoivat vettä, vettä, vettä. No, muutamalla paikalla myös vahvaa urheilujuomaa pikkupulloista, ja raikastavia pesusieniä. Ainoa matkan varrella tarjottava syötävä olivat appelsiininlohkot, joiden vuoro tuli vasta noin 35 kilometrin kohdalla. Maku oli raikas, mutta nälkää se ei vienyt. Lisäksi kulku edellä menneiden jättämän appelsiininkuorimaton yli vaati varovaisuutta, joka toki vauhdin puolesta tässä kohtaa oli melkein itsestäänselvyys.

 

Maratonin kanssa enimmäkseen samalla reitillä järjestettiin myös puolimaraton. Sen startti oli 9.15 eli vajaa kaksi tuntia pitkänmatkalaisten jälkeen. Porukkaa oli saatu kasaan yli 3000, joten kokonaisuudessaan tapahtuma oli ihan kelpo kokoluokkaa. Puolikkaalle oli houkuteltu väkeä myös kävelemään, joten lopulta letka venyi aikamoiseksi.

Kun olin juossut 26 kilometriä tapahtui kummallinen juttu. Yhtäkkiä joka paikka oli täynnä kävelijöitä. Niitä oli edessä, takana, ympärillä. Heitä oli niin paljon, että juoksija joutui pujottelemaan vähän liikaakin päästäkseen ohi. Tunnelma oli toki hyvä, karnevaalimainenkin. Joukossa oli erilaisia naamiaisasuja ritareista Tähtien sota- hahmoihin. Kävelijät eivät valitettavasti osanneet ottaa huomioon, että joku saattaisi kulkea kovempaa ja haluta ohi. Kun kolmenkympin seinä häämöttää muutaman kilometrin päässä, alkaa valitettavasti väistely vähän tympiä. Annan kuitenkin anteeksi, sillä kävelyporukka tuntui todella nauttivan ja pitävän hauskaa.

Hauskanpidossa auttoivat lukuisat bändit. Jostain syystä täällä oli runsaasti erilaisia, torvipainotteisia ryhmiä, mutta toki myös rokkibändejä. Vajaan 30 kilometrin kohdalla mieleeni painui ”Johnny B Good”-rokkia soittava bändi, jonka jälkeen vain parinsadan metrin päässä toinen pumppu tulkitsemassa Pink Floydia. 

 

Maltalaiset eivät ehkä aivan ole ottaneet maratontapahtumaa omakseen. Tästä kielii mielestäni ainakin se, että liikenne kulki juoksijoiden kanssa samoilla reiteillä. Ei välttämättä tunnu hyvältä hengittää pakokaasuja kun juoksee matelevan autojonon vieressä. Varovaisuuteen liikenteen kanssa oli kehotettu ja sitä kannattikin noudattaa, vaikka maltalaiset autoilijat eivät taida pahimpia rämäpäitä ollakaan. Toki joitain katuja oli suljettu, mutta ilmeisesti saarella ei koeta tarpeelliseksi koko reitin antamista juoksijoille. Vai olisiko se peräti mahdotonta?

Toinen seikka, mikä kiinnitti huomioni oli paikallisen yleisön vähyys. Yleensä tällaiset tapahtumat vetävät väkeä reitin varrelle, mutta Maltalla sitä oli todella vähän, lukuunottamatta paria viimeistä kilometriä turistivoittoisella Slieman rantakadulla. Oliko sitten niin, että kiinnostuneet olivat joko töissä tapahtumassa tai osallistuivat itse maratoniin? Luulisi, että ulkomaalaisia vetävä tapahtuma olisi kiinnostava myös paikallisten silmissä, onhan turismi yksi Maltan tärkeimpiä tulonlähteitä.

 

Kokonaisuutena Maltan maratonista jäi erittäin hyvä maku. Paikka, ilmasto, reitin profiili, huoltoporukan riittävyys, opastukset, niin ihmisten kuin varusteidenkin kuljetusten toimiminen, maaliintulossa juoksijoiden huomiointi… Muutamia pikku viilauksia ja tapahtuma olisi yksi parhaista missä olen ollut. Saattaa olla, että tulen tänne vielä uudelleen, mutta juostaan nyt ensin jäljellä olevat seitsemän haastetta. Pariisi, täältä tullaan!

 

tiistai, 14. helmikuu 2017

APK hallimaraton, Pori

105 kierrosta juoksua ja puolikas vielä päälle kuulostaa aika rajulta urakalta. Se on silti juuri saman mittainen matka kuin mikä tahansa marathon, missä tahansa lokaatiossa juostuna, 42km195m. 12 maratonin urakkani neljäs rupeama oli Porin Karhuhallissa juostu APK hallimaraton. Etukäteen ajateltuna aivan hullun hommaa, mutta juoksun aikana kävi ilmi, että on siinä saman reitin loputtomassa tahkoamisessa muutakin hyvää kuin se, ettei ainakaan pääse eksymään.

 

Juoksu alkoi 195 metriä ennen maliviivaa, suunnilleen kahdensadan metrin juoksijoiden starttipaikalta. Ero pikapyrähdykseen oli se, että matka jatkui, jatkui ja jatkui. Eikä vauhtikaan ihan samaa tainnut olla. Kuitenkin maalialueella oleva laskuri oli armollinen, sillä jokainen saavutettu täysi kierros antoi edellistä pienemmän lukeman. Varsinkin alkumatka taittui vauhdikkasti ja tuntui siltä, että tästähän selvitään, vieläpä huippuajalla. Puolimatkan jälkeen, kun kierroslukema oli vieläkin viidenkymmenen hujakoilla, alkoi totuus nostaa päätään: maraton on aina maraton, juostiin se sitten missä tahansa. Vauhti hidastui, kuten muuallakin. Syke nousi, kuten muuallakin. Jalkoihin tuli kramppeja, kuten muuallakin. Ja samalla, maali lähestyi kierros kierrokselta ja kilometri kilometrilta…kuten muuallakin. Mutta loppuaika oli kohdallani sen saman 4.50 kuin kolmessa aikaisemmassakin juoksussa.

 

Tämä oli ensimmäinen hallimaratonini, muttei välttämättä viimeinen. Kun ulkona on pimeää, märkää ja kylmää, ovat hallin olosuhteet puolestaan varsin tasaiset. Jatkuva 17 asteen tasalämpö, tuulettomuus, taattu sateeton keli ja erittäin stabiili reittiprofiili takaavat osaltaan sen että maratoonari voi valmistautua ja keskittyä oman tekemiseensä. Etukäteen on helppoa suunnitella vauhtinsa ja sen tarkkailu vasta helppoa onkin. Eri juttu sitten, että jaksaako suunnitelmassa pysyä.

 

400 metrin sykli on katu- ja maantiemaratoneihin tottuneelle lyhyt. Jos normaalisti pääsee juomaan, syömään tai vaikka tarpeilleen neljän-viiden kilometrin välein, on radalla huoltoa tarjolla käytännössä koko ajan. Ei välttämättä huono asia, varsinkaan viimeisillä kilometreillä. Porissa huolto oli hoidettu varsin mallikkaasti, joten siinäkin suhteessa homma toimi.

Tässä lyhyessä kierroksessa on toki huonokin puolensa. Maisema ei pahemmin vaihtele ja se betonimaalaus takakaarteessa tulee kovinkin tutuksi. Onneksi hallissa pelattiin kuitenkin jalkapalloa, joten ympärillä oli sentään muutakin kuin betoniseinät.

Kun samansuuntaista kaarretta juostaan tuntikaupalla, saattaa se tuntua jaloissa. En ole varma olisinko kärsinyt polvivaivoista muualla, mutta täällä sisäkaarteen puoleiselle, vasemmalle polvelle joutui pari kertaa mainitsemaan, ettei tarvitsisi vihmoa. No tottelihan se.

 

Juoksin Poria edeltävän maratonin Kanarialla vain kaksi viikkoa aikaisemmin. Pelko siitä, että palautumisaika olisi liian lyhyt, oli olemassa. Olin toki levännyt ja ottanut varsin lungisti koko kahden viikon pätkän, mutta ehkä se sittenkin tuntui, ei niinkään fyysisenä kipuna, kuin energiatason hiipumisena. Onneksi mukana matkassa oli minua valmentanut Lari, joka jaksoi tsempata koko matkan ja olla vielä kuskina paluumatkan pidemmän pätkän. Nyt on aika levätä ja alkaa valmistautua seuraavan reissuun, maaliskuun alun Maltan marathoniin.

 

 

lauantai, 28. tammikuu 2017

Gran Canaria Marathon

Jos sinulle ehdotetaan lähtöä tammikuisesta, pimeästä ja kylmästä Helsingistä Kanarian saarten lämpöön juoksemaan maratonia, et varman sano ensimmäisenä ei. Olettaen tietysti että olet maratonkunnossa juuri tuolloin. Ajatus siitä, että juokset shortsit jalassa, T-paitasillasi eikä liukkaudesta ole tietoakaan, tuntuu houkuttelevalta. Siksipä ei liene ihme, että Gran Canaria marathon on löytänyt matkalaiset ja osallistujia on kymmenistä maista. Tapahtumassa on kaiken varalta täysmatkan ohella puolikas, kymppi ja vieläpä lämmittelyjuoksuna kolmen kilometrin pyrähdyskin. Osallistujia pelkkiin maratoniin ja puolikkaaseen riittää yhteensä noin 7000, lyhyempiin matkoihin vielä tuhansia lisää. Iso ja kunnianhimoinen kaupunkitapahtuma siis.

 

Las Palmas on Kanariansaarten pääkaupunki, asukasluvultaan noin 400000. Kaupunki on muodoltaan melko kapea, sillä suuri osa asioista asettuu rannoille. Toki sisämaan puolellakin on elämää, mutta suurin kuhina on saaren pohjoispuolella olevilla rannoilla. Tämä tarkoittaa toki sitä, että kun suuri maraton juostaan, on liikenne aivan sekaisin muutaman tunnin ajan. Las Palmas on hoitanut asian kylmän viileästi sulkemalla pätkän moottoritietä ja reilusti katuja, jotta juoksijat saavat rauhassa temmeltää. Tammikuisena sunnuntaina maratoonari on kuningas ja liikenne hoitukoon tavallaan. Kunnioitettavaa, tästä olisi monella kaupungilla malliksi otettavaa. Toki lähtö sunnuntaiaamuna puoli yhdeksän helpottaa asiaa, mutta on varmaa, että meidät juoksijat huomattiin. Toivottavasti positivisella mielellä, siltä ainakin vaikutti.

Koska maratonilla oli osallistujia Espanjan lisäksi ympäri maailman ja he asuivat kuka missäkin hotellissa, oli hienoa että kaupungin julkinen liikenne oli valjastettu hoivaamaan juoksijoita. Numerolappu toimi kisaviikonlopun ajan matkalippuna. Hiukan outoa oli kuitenkin, että maratonjuoksun takia poikkeusreittejä kukevat linja-autot lähtivät mistä mikäkin ja kulkivat miten mikäkin. Haastavaa kaupungissa ensi kertaa vierailevalle oli löytää paikasta toiseen kun ohjeita ei ollut. Toisaalta oli mielenkiintoista harhailla kansainvälisen maratonporukan kanssa aamuhämärässä ja lopulta löytää lähtöpaikka.

 

Maratonin messualueena, lähtöpaikkana ja maalialueena toimi Las Arenas ostoskeskus ja sen ympäristö. Varsin mainio paikka järjestää tapahtuma. Kummallista kuitenkin, että espanjalaiset olivat unohtaneet, että maratonille tankkaavat juoksijat tarvitsevat melko lailla wc-kapasiteettia. Bajamajoja ei ollut kuin muutamia ja matkan varrellakin vain puolivälin tienoilla. Kauppakeskuksen wc:t olivat onneksi käytössä, mutta ne eivät ihan riittäneet ja olivat melko epäsiistejä aamurysäyksessä, juuri ennen starttia. Onneksi en itse tarvinnut vessaa kuin pienemmälle hädälle, sekaisin mennyt vatsa olisi aiheuttanut ongelmia.

 

Lähtölaukauksen pamahtaessa viivalle oli kerätty täysmaratonin ja puolikkaan juoksijat. Matkaa taitettiin yhdessä lähes koko puolikas niin, että 42 km:n menijät tekivät muutamia lisäkoukkauksia ja kun 21:set kääntyivät kohti muutaman kilometrin päässä siintävää maaliaan, jatkoimme me maratoonarit vielä noin 15 km kaupungin katuja kurvaillen. Reitti ei siis kiertänyt kahta puolikasta vaan oli tehty oikein mielekkääksi yhdeksi kierrokseksi, jossa mentiin samoja kohtia vain satunnaisesti. Pitkät suorat rantaa pitkin tuntuivat kylläkin todella pitkiltä kun kilometritolkulla painettiin atlantin tuulta vastaan. Myötätuuli toiseen suuntaan auttoi toki asiaa, joskin tammikuun kylmään tottuneella puski tuolloin hikeä auringon helottaessa pilvettömältä taivaalta. 

Reitin suunnittelija oli ilmiselvästi miettinyt asiansa kun viimeiset seitsemän kilometriä edettiin aivan kaupungin ytimessä, runsaan väen kannustaessa. Vihoviimeiset kolme tuskan kilometriä taivallettiin kaupungin hiekkarannan, Las Canteraksen kävelykadun kiveystä mittaillen. Vaikka vauhti ei tuossa enää ollut huimaa, oli yleisö yhä mahtava. Ja maalisuorallakin, jopa lähes viiden tunnin juoksija otettiin vastaan kuin mestari.

 

Kun osallistun maratoneihin, luotan siihen että huolto on järjestetty asianmukaisesti. Olen sitä mieltä ettei minun tarvitse kantaa omia eväitä mukanani, vaan kisaorganisaatiolla on homma hallussa. Näin se on yleensä ainakin suunnilleen ollutkin ja niin myös Kanarialla. Koska paikallinen vesi ei aina ole juomakelpoista, on varsin järkevää, että vettä tarjoillaan pullotettuna. Usein se jaetaan kuitenkin puolen litran kokoisista pulloista, joka on aivan liikaa ja hukkaan menee paljon kelpoisaa juomaa. Gran Canarialla vesi oli kolmen desin pulloissa, joka olikin paljon sopivampi koko.

Urheilujuoman suhteen heräsi kuitenkin kysymyksiä. Yksi yhteistyökumppaneista oli Powerade, mutta matkan varrella tästä juomasta ei ollut tietoakaan, vaan sen tilalla tarjottiin jotain aivan muuta, en edes tiedä mitä. Juomapaikkoja oli viiden kilometrin välein, kuten vähintään kuuluukin, joskin aurinkoisella kelillä, yli 20 asteen lämmössä jopa neljän kilometrin juomaväli olisi ihan hyvä.

Lisäksi huoltoon kuului asianmukaiset banaanit ja rusinat. Myös ennakkovalmistautumiseen tarkoitettu pasta party järjestettiin ja mukana oleva seuralainenkin pääsi maistelemaan pastaa ja tunnelmaa maksamalla vitosen. 

 

Kun mietin Gran Canaria Marathon- tapahtumaa jälkeenpäin, olen sitä mieltä että pikku viilauksilla siitä saattaa tulla megasuosittu. Ajankohta vuoden pimeimpään ja talvisimpaan aikaan osuu hyvin ja pikku loma parinkymmenen asteen lämmössä on tervetullut. Järjestelyihin panostetaan ja kaupunkiin on myös helppo päästä mistäpäin Eurooppaa tahansa. Tällä tammikuisella juoksulla on hienoa avata juoksuvuosi vaikka isommallakin porukalla, juosten itselle sopivia matkoja ja päästen mukaan juoksun juhlaan. 

Juoksuvuosi on käynnissä ja kolme kahdestatoista maratonista on menty. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia seikkailuja, joista ensimmäinen jo kahden viikon levon jälkeen Porissa. Nyt palautumaan ja tankkaamaan.

tiistai, 3. tammikuu 2017

Ålesund nyttårsmaraton

Tehdessäni maratonkalenteriani 12 tapahtumaa varten, halusin löytää erilaisia, erikokoisia ja eri maailman kolkissa juostavia neljäkakkosia. Se että löysin Ålesundin maratonin oli kuitenkin jonkinlainen vahinko, sillä niin vähäistä markkinointia norjalaiset tekivät. Ja sekin vähä norjaksi. Sattuma oli kuitenkin onnenpotku, sillä muuten olisi kenties jäänyt tuo kaukainen kolkka näkemättä.

Matkan olisi voinut taittaa julkisillakin, mutta lennot olisivat tehneet ison loven kukkaroon ja viime kädessä aikaakin olisi vaihtoineen tuhrautunut aikalailla. Kun ystäväpariskunta ilmoittautui reissuun tukijoukoiksi autoineen, päätimme ottaa vuoden viimeisen viikon vastaan Suomen, Ruotsin ja Norjan maanteitä katsastaen.

Retken kilometrimäärä ei ollut ihan vähäinen. Ensin Helsingistä Turkuun 160 km, Tukholmasta Ålesundiin 1000 ja vielä toinen mokoma takaisin. Mutta kannatti, matkalla on uskomattoman hienoja maisemia ja tiestö erittäin hyvässä kunnossa. Mikäs siinä ajaessa.

 

Ålesund nyttårsmaraton on järjestetty ensimmäisen kerran vuosituhannen vaihtumisen kunniaksi. Järjestäjillä jäi into päälle ja nyt oli jo 17 kerta kun vuodenvaihteessa juostiin. Tosin yksi vuosi on jäänyt väliin runsaan lumisateen vuoksi. Tämän vuoden sää oli sekin melko vaihteleva, vaikkakin juoksupäivälle osui reissumme ainoa poutapäivä, onneksi. Edellisenä yönä oli rivakka myrsky atlantilta puskevine viidentoista metrin aaltoineen ja juoksun jälkeisenä päivänä vettä tuli vaakasuoraan. Matkan varrella, Lillehammerin olympiamaisemissa lunta oli tupruttanut reilusti ja pakkastakin oli, kun taas rannikon lämpö oli reippaasti plussalla. Kaikkea mahdollista kuivista moottoriteistä suolattuihin pätkiin ja jäisiin vuoristo-osuuksiin.

 

Tapahtuman järjestäjä on ollut alusta asti sama ja sen pääjehulle annettiin starttiviivalla pikku seremonioin myös palkinto. Olin kaikesta koko ajan hiukan ulkona sillä norjankielentaitoni ei ole kovin vahva, kouluruotsikin vain välttävä. Vaikka kielimuuri olikin olemassa, hoituivat asiat mukavasti ja myös meidät ulkomaalaiset otettiin ilolla vastaan. Valtaosa 25 hengen maratonporukasta oli norjalaisia, joten sallittakoon kielivalinta. Yhden suomalaisen lisäksi ulkomaalaisia oli Norjan etelä-afrikkalainen, taiwanilainen ja jenkki.

 

Startti tapahtui aamukymmeneltä. Numerolaput rinnassa porukka lähti melkoisella vauhdilla matkaan, joten päätin tehdä oman juoksuni ja yrittää mennä rauhassa. Ja silti intoilin ehkä hiukan liikaa alkuun. Sen sain tuntea kolmenkympin jälkeen kun jalkapohjat ja akilles yrittivät krampeillaan vetää varpaita koukkuun. Opinkohan koskaan?

 

Reitti kulki vuonon rantaa 10500 metriä suuntaansa ja takaisin ja sama reitti juostiin kahteen otteeseen. Oheistapahtumana oli puolikas, jonka startti pamautettiin kahdeltatoista, juuri sopivasti kun neljän tunnin juoksijat olivat kääntöpaikalla. Minä olin tuolloin vasta parin kilometrin päässä puolimatkasta.

Luulisi että vuonon rannalla on lähes tasamaata. Ensimmäinen kymppi myötätuuleen tuntuikin siltä, mutta jo paluu ennen puolikasta osoitti, että tiessä on pitkiä, loivia mäkiä. Näistä ikävin oli pari kilometriä ennen maalialueella olevaa kääntöpaikkaa kavuttava parin kilometrin nousu, tietenkin vastatuuleen. 

 

Järjestäjät olivat rakentaneet huollon kolmen paikan varaan. Ensimmäinen juomapaikka oli vitosen kohdalla, seuraava 9 kilometrin paalulla. Tästä juostiin kääntöpaikalle ja paluumatkalla sai näin juomaa jo kolmen kilometrin kuluttua ja sitten tulikin taas se vitosen virkistäytyminen. Puolimatkan krouvi oli maalialueella, jossa oli toki myös huoltopaikka.

Tarjonta oli juuri ja juuri riittävä, mutta vaatimaton. Juomaksi tarjottiin mehua, laihaa urheilujuomaa, vettä ja kolaa. Syömäpuolella mentiin banaaneilla ja maalissa myös tuhdilla jauhelihakeitolla, joka ei hyvästä maustaan huolimatta maistunut minulle,ehkä lämmin mustikkakeitto olisi solahtanut helpommin alas kurkusta.

 

Ålesundin maraton oli kieltämättä tähän mennessä erikoisin maratonjuoksuni kaikkine säätöineen. Kaunis pikkukaupunki, niin kaukana lännessä kuin autolla pääsee oli ainutkertainen kokemus. Pieni tapahtuma rennossa ilmapiirissä tarjosi elämyksiä sekin. Sään tarjoama ennakoimattomuus ja pienoiset kieliongelmat olivat omiaan lisäämään hauskuutta. 

On mahtavaa että joku jaksaa järjestää tällaisia tapahtumia, ilman suurta tohinaa ja vain juoksemisen ilosta. Voin helposti suositella kelle vain matkaa Ålesundiin, kunhan osaa ottaa pienet ennakoimattomuudet rennosti. Paikka on upea, kaupunki kaunis ja juoksutapahtuma mukava. Tiedä vaikka joskus menisin takaisin, vaikkapa kesäjuoksun merkeissä ja lentäen.