Jos sinulle ehdotetaan lähtöä tammikuisesta, pimeästä ja kylmästä Helsingistä Kanarian saarten lämpöön juoksemaan maratonia, et varman sano ensimmäisenä ei. Olettaen tietysti että olet maratonkunnossa juuri tuolloin. Ajatus siitä, että juokset shortsit jalassa, T-paitasillasi eikä liukkaudesta ole tietoakaan, tuntuu houkuttelevalta. Siksipä ei liene ihme, että Gran Canaria marathon on löytänyt matkalaiset ja osallistujia on kymmenistä maista. Tapahtumassa on kaiken varalta täysmatkan ohella puolikas, kymppi ja vieläpä lämmittelyjuoksuna kolmen kilometrin pyrähdyskin. Osallistujia pelkkiin maratoniin ja puolikkaaseen riittää yhteensä noin 7000, lyhyempiin matkoihin vielä tuhansia lisää. Iso ja kunnianhimoinen kaupunkitapahtuma siis.

 

Las Palmas on Kanariansaarten pääkaupunki, asukasluvultaan noin 400000. Kaupunki on muodoltaan melko kapea, sillä suuri osa asioista asettuu rannoille. Toki sisämaan puolellakin on elämää, mutta suurin kuhina on saaren pohjoispuolella olevilla rannoilla. Tämä tarkoittaa toki sitä, että kun suuri maraton juostaan, on liikenne aivan sekaisin muutaman tunnin ajan. Las Palmas on hoitanut asian kylmän viileästi sulkemalla pätkän moottoritietä ja reilusti katuja, jotta juoksijat saavat rauhassa temmeltää. Tammikuisena sunnuntaina maratoonari on kuningas ja liikenne hoitukoon tavallaan. Kunnioitettavaa, tästä olisi monella kaupungilla malliksi otettavaa. Toki lähtö sunnuntaiaamuna puoli yhdeksän helpottaa asiaa, mutta on varmaa, että meidät juoksijat huomattiin. Toivottavasti positivisella mielellä, siltä ainakin vaikutti.

Koska maratonilla oli osallistujia Espanjan lisäksi ympäri maailman ja he asuivat kuka missäkin hotellissa, oli hienoa että kaupungin julkinen liikenne oli valjastettu hoivaamaan juoksijoita. Numerolappu toimi kisaviikonlopun ajan matkalippuna. Hiukan outoa oli kuitenkin, että maratonjuoksun takia poikkeusreittejä kukevat linja-autot lähtivät mistä mikäkin ja kulkivat miten mikäkin. Haastavaa kaupungissa ensi kertaa vierailevalle oli löytää paikasta toiseen kun ohjeita ei ollut. Toisaalta oli mielenkiintoista harhailla kansainvälisen maratonporukan kanssa aamuhämärässä ja lopulta löytää lähtöpaikka.

 

Maratonin messualueena, lähtöpaikkana ja maalialueena toimi Las Arenas ostoskeskus ja sen ympäristö. Varsin mainio paikka järjestää tapahtuma. Kummallista kuitenkin, että espanjalaiset olivat unohtaneet, että maratonille tankkaavat juoksijat tarvitsevat melko lailla wc-kapasiteettia. Bajamajoja ei ollut kuin muutamia ja matkan varrellakin vain puolivälin tienoilla. Kauppakeskuksen wc:t olivat onneksi käytössä, mutta ne eivät ihan riittäneet ja olivat melko epäsiistejä aamurysäyksessä, juuri ennen starttia. Onneksi en itse tarvinnut vessaa kuin pienemmälle hädälle, sekaisin mennyt vatsa olisi aiheuttanut ongelmia.

 

Lähtölaukauksen pamahtaessa viivalle oli kerätty täysmaratonin ja puolikkaan juoksijat. Matkaa taitettiin yhdessä lähes koko puolikas niin, että 42 km:n menijät tekivät muutamia lisäkoukkauksia ja kun 21:set kääntyivät kohti muutaman kilometrin päässä siintävää maaliaan, jatkoimme me maratoonarit vielä noin 15 km kaupungin katuja kurvaillen. Reitti ei siis kiertänyt kahta puolikasta vaan oli tehty oikein mielekkääksi yhdeksi kierrokseksi, jossa mentiin samoja kohtia vain satunnaisesti. Pitkät suorat rantaa pitkin tuntuivat kylläkin todella pitkiltä kun kilometritolkulla painettiin atlantin tuulta vastaan. Myötätuuli toiseen suuntaan auttoi toki asiaa, joskin tammikuun kylmään tottuneella puski tuolloin hikeä auringon helottaessa pilvettömältä taivaalta. 

Reitin suunnittelija oli ilmiselvästi miettinyt asiansa kun viimeiset seitsemän kilometriä edettiin aivan kaupungin ytimessä, runsaan väen kannustaessa. Vihoviimeiset kolme tuskan kilometriä taivallettiin kaupungin hiekkarannan, Las Canteraksen kävelykadun kiveystä mittaillen. Vaikka vauhti ei tuossa enää ollut huimaa, oli yleisö yhä mahtava. Ja maalisuorallakin, jopa lähes viiden tunnin juoksija otettiin vastaan kuin mestari.

 

Kun osallistun maratoneihin, luotan siihen että huolto on järjestetty asianmukaisesti. Olen sitä mieltä ettei minun tarvitse kantaa omia eväitä mukanani, vaan kisaorganisaatiolla on homma hallussa. Näin se on yleensä ainakin suunnilleen ollutkin ja niin myös Kanarialla. Koska paikallinen vesi ei aina ole juomakelpoista, on varsin järkevää, että vettä tarjoillaan pullotettuna. Usein se jaetaan kuitenkin puolen litran kokoisista pulloista, joka on aivan liikaa ja hukkaan menee paljon kelpoisaa juomaa. Gran Canarialla vesi oli kolmen desin pulloissa, joka olikin paljon sopivampi koko.

Urheilujuoman suhteen heräsi kuitenkin kysymyksiä. Yksi yhteistyökumppaneista oli Powerade, mutta matkan varrella tästä juomasta ei ollut tietoakaan, vaan sen tilalla tarjottiin jotain aivan muuta, en edes tiedä mitä. Juomapaikkoja oli viiden kilometrin välein, kuten vähintään kuuluukin, joskin aurinkoisella kelillä, yli 20 asteen lämmössä jopa neljän kilometrin juomaväli olisi ihan hyvä.

Lisäksi huoltoon kuului asianmukaiset banaanit ja rusinat. Myös ennakkovalmistautumiseen tarkoitettu pasta party järjestettiin ja mukana oleva seuralainenkin pääsi maistelemaan pastaa ja tunnelmaa maksamalla vitosen. 

 

Kun mietin Gran Canaria Marathon- tapahtumaa jälkeenpäin, olen sitä mieltä että pikku viilauksilla siitä saattaa tulla megasuosittu. Ajankohta vuoden pimeimpään ja talvisimpaan aikaan osuu hyvin ja pikku loma parinkymmenen asteen lämmössä on tervetullut. Järjestelyihin panostetaan ja kaupunkiin on myös helppo päästä mistäpäin Eurooppaa tahansa. Tällä tammikuisella juoksulla on hienoa avata juoksuvuosi vaikka isommallakin porukalla, juosten itselle sopivia matkoja ja päästen mukaan juoksun juhlaan. 

Juoksuvuosi on käynnissä ja kolme kahdestatoista maratonista on menty. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia seikkailuja, joista ensimmäinen jo kahden viikon levon jälkeen Porissa. Nyt palautumaan ja tankkaamaan.