12 maratonin sarjani on ehtinyt jo loppuhuipennusten kynnykselle. Vuoden yhdeksäs maraton oli tapahtuma, jonne olen jo parina aiempana vuonna meinannut lähteä koko matkalle, mutta valinnut kuitenkin puolikkaan. Koska Paavo Nurmi juostaan kahden lähes identtisen kierroksen mittaisena, oli koko reitti siis jokseenkin tuttu. Startti Turun keskustasta, Kaupunginteatterin edustalta, pieni kiekka kaupungilla, esimerkiksi tori ohittaen, Turun sataman kautta Ruissaloon ja sieltä takaisin. Jos vertaa tapahtumaa moneen muuhun näkemääni, niin kyllähän täällä riittää nähtävää: Turun linna, Aurajoki, Tuomiokirkko, Föri, Turun tori, Suomen Joutsen… niin ja maratoonarit ovat nähneet nyt myös Ruisrockin viikkoa ennen itse festaria. Isolta näytti. Vielä ei mitään kuitenkaan kuulunut.

 

Tapahtumapäivä osui tänä vuonna heinäkuun ensimmäiselle päivälle. Sääennuste ei ehkä ollut ihan paras, mutta eipä ollut myöskään ensimmäinen kerta kun se oli väärässä. Starttihetkellä paistoi aurinko ja lämpöä oli sopiva parisenkymmentä. Matkan varrella pilvet toivat armahtavaa viilennystä ja maaliin tuullessani, 4.40 kohdalla olikin jo aivan pilvistä, mutta yhä sateetonta. Olosuhteet olivat kesäisen mukavat joten reitin alkuun ja loppuun, kaupunkialueelle oli kerääntynyt paljon väkeä seuraamaan tätä ja muita saman viikonlopun tapahtumia.

 

Tämän vuoden Paavo Nurmi marathon oli jo tapahtuman 26. vuosikerta. Ei siis ihme että homma tuntuu Turussa toimivan varsin osaavasti. 3000 juoksijaa kympillä, puolikkaalla ja koko marathonilla mahtuivat helposti alueelle. Kympin lähtö oli vieläpä viisaasti neljän tunnin kohdalla, joten lopussa viimeinen maratoonari ja viimeinen kympin taivaltaja pääsivät suunnilleen samaan maalintulohetkeen. Kisatoimisto on aivan lähtöalueen vieressä, samoin stadiontilat, joissa on myös tavaransäilytys, josta ehkä ainoa pikku miinus ja kehittämisehdotus. Kun on kiertänyt suuria ja pieniä tapahtumia ympäriinsä niin tuntuu kovin suomalaisen kansankotimaiselta, ellei suorastaan sinisilmäiseltä jättää reput stadionin penkeille, vain näennäisen valvonnan varaan. Ei sinne toki kuulukaan mitään arvokasta jättää, vartioitu tai ei, mutta ehkä nykymaailmassa kannattaisi tämän kokoluokan tapahtumassa varautua kaikenlaiseen ikäväänkin. Ikävä kyllä.

Stadionin sisääntulotasolla oli myös ruokatarjoilu, jossa erityismaininnan saa Varsinaissuomen vihannesviljelijät kurkkuineen ja tomaatteineen. Ihan parasta maratonin jälkeen ottaa suuhunsa happaman makea kotimainen tomaatti. Kiitos sinne. Koko huolto toimi muutenkin oivallisesti. Ensimmäistä kertaa pysähdyin myös ensiapupisteellä kun nännilaastari oli irronnut ja nänni saanut vuotavan hankauman. Apu löytyi ja matka jatkui.

 

Lähdin juoksuun ajatuksella: ”neljä tuntia puhki”. No, turhaan yritin. Alan pikemminkin palata tähän neljän ja puolen tunnin maratoonari- ajatukseen. Eikä siinä mitään. Lähdin kuitenkin neljän tunnin jänisten matkaan ja taisin tehdä siinä virheen. Alku oli liian kova; sen kertoi ranteesta Polarilla napattu keskisyke, joka puolivälissä kieppui 150 tuntumassa. Taitaa olla liikaa muutamaa kuukautta alle viisikymppiselle, sillä ensimmäisen puolikkaan 2.05 vaihtui toisen osan tuskaiseksi 2.35:ksi. Vaikka en aikaa varsinaisesti yritäkään, niin onhan se nyt kumma ettei tällä treenimäärällä pääse kahta kiekkaa samaan tahtiin.

 

Kevät ja alkukesä ovat olleet toki melko raskaita. Aloitin urakan Helsingissä Helsinki city runilla, toukokuun puolivälissä. Siitä vain viikko Oulun Terwaan, tästä viikko Nuts Karhunkierrokseen 31km Rukalla, josta puolestaan jopa kaksi viikkoa Helsinki half maratonille. Sen jälkeen meni vain viikko Forssan suvi-iltaan ja kaksi tähän Turun tapahtumaan. Nyt taidan hiukan lepuuttaa, jotta jaksan vielä kolme seuraavaa: Helsinki City Marathonin, Maraton du Medocin ja Reykjavik Autmn Marathonin. 

Uskon että levossa kunto paranee ja kaipaan toisaalta myös lyhyitä, hiukan kovempitempoisia lenkkejä. Parin viikon chillailun jälkeen on muutama viikko aikaa intervalleihin, pyöräilyyn, uimiseen, halonhakkuuseen… ja nukkumiseen.