Pari viikkoa on kulunut Ateenan maratonista ja muutama lenkkikin on jo palauttelun merkeissä testattu. Kun vuosi sitten päätin lähteä tähän 12 maratonin projektiin, päätin myös olla kunnossa sen alkaessa. Nyt uskalsin kaivaa muistiinpanoja ja tuntemuksia alkuvuodelta. Ehkäpä niitä sopii julkaistakin.

 

Tammikuu 2016. Ensimmäinen kuntotesti. 

Koen olevani hyvässä kunnossa ja varmasti olenkin, mutta jotta asiaan saataisiin varmuus olin sopinut tapaamisen aloittavan valmentajani, Lari Salaman kanssa. Pasilan urheiluhallin testihuoneessa odotti kuntopyörä, jolla testi numero yksi tehtäisiin. Toimeen siis.

Polkeminen aloitettiin hyvin kevyellä kuormituksella niin, että tuntui jopa hiukan hölmöltä istua polkemassa tyhjää ja vieläpä paikallaan. Sykemittari lähetti dataa tietokoneelle, jonka ääressä Lari istui tarkkailemassa. 

Testi eteni niin, että vauhti pidettiin samana, mutta rankkuutta lisättiin aina kahden minuutin välein. Tämä testi kertoisi hyvin sen, kuinka olin harjoitellut tähän mennessä. Jos anaerobinen kynnys ylitettäisiin liian nopeasti, olisi harjoittelu ollut liian kovaa. Jos taas matala syke kestäisi liian kauan suhteessa korkeampaan, pitäisi vauhtikestävyyslenkkejä lisätä. Jokaisen sykealueen pitäisi olla siis melkein saman kokoisia. Tällöin harjoittelu olisi ollut oikeaa laatua.

Noin kahdenkymmenen minuutin polkemisen jälkeen tuli sitten noutaja. Polkimet eivät yksinkertaisesti jatkaneet pyörimistä, vaikka kuinka yritin. Syke oli 175 ja hiki valui virtanaan. Vielä parin minuutin jäähdyttely ja sitten analyysi.

Uskokaa tai älkää, mutta olin harjoitellut liian kovaa. Vaikka olin luullut juosseeni aina melko hiljaa. Ilmeisen yleinen virhe harjoittelussa. Jatkossa sykkeen pitäisi pysyä lenkillä noin 130 paikkeilla ja lenkkien keston pitäisi olla noin 75 minuuttia. Kohdallani vauhti olisi noin 7min/km eli toisin päin käännettynä vauhtini pitäisi olla noin 8,5 km/h. Lenkin pituudeksi määriteltiin näin ollen noin 10km. Seuraava tällainen testi olisi heti huhtikuun alkupäivinä, vajaan kolmen kuukauden lenkkeilyn jälkeen.

 

Huhtikuu 2016

Toinen kuntotesti todisti pintakaasuharjoittelun mahtavuuden. Talvikausi meni hiihtäessä sunnuntaivauhtia ja hölkkäillessä matalilla sykkeillä. Aivan kuin ei tekisi juuri mitään. Lenkkien ajalliset kestot toki olivat pitkiä ja sitä kautta myös kilometrejä kertyi. Mutta lihakset eivät kipeytyneet, vammoja ei tullut ja koko ajan tuntui, että energia vain lisääntyy. Jälleen istahdettiin kuntopyörälle ja tehtiin tutkimusta.

Oikeanlainen harjoittelu oli tehnyt tehtävänsä. Alimmat palkit alkoivat kasvaa, tosin ylimpien kustannuksella. Mutta se oli tarkoituskin. Ajallisesti polkimet pyörivät pari minuuttia pidempään kuin viimeksi, mutta sykerajoja tarkastellessa ero oli suurempi. Pitkäkestoinen, niin kutsuttu pk-kestävyys oli parantunut selvästi. Harjoittelu oli onnistunut tähän mennessä täydellisesti.

 

Toinen lahjomaton totuus tuli kehonkoostumusanalyysissä. Vuoden alussa rasvaa oli kolme kiloa enemmän ja lihasmassaa yksi vähemmä kuin kolme kuukautta treenaamisen aloituksesta. Paino oli siis laskenut hiukan, painoindeksi pudonnut ja rasvaprosentti laskenut 19:stä 16:een. Lupaava alku siis.

 

Kolmas testimuoto oli kenties kaikkein hankalin huijattava, joskaan eivät nämä muutkaan kovin huijausalttiita ole. Siinä juostiin matolla, aloittaen lähes kävelyvauhdista, 6km/h. Vauhtia lisättiin aina kolmen minuutin välein yhdellä kilometrillä tunnissa. Juoksua jatkettiin niin kauan kuin jalat liikkuivat tarpeeksi kovaa. Jokaisen vauhtia kiihdyttävän portaan kohdalla, kuten tietysti alussa ja lopussa, otettiin sormesta verinäyte josta mitattiin laktaattipitoisuus. Tämä testi kertoisi kehon kyvystä sietää rasitusta. Liian nopea pomppu heti alkuun olisi huonon kunnon merkki, toisaalta kovin matala lukema lopussa kertoisi huonosta sietokyvystä.

Tässäkin tavassa testien välillä oli huikeita eroja. Loppuvauhtikin parani, sykkeiden pysyessä suunnilleen tasaisina, mutta ennen muuta laktaatit olivat vertailussa loistokehityksessä.

 

Julkaisen myöhemmin treeniajan vertailut analyyseineen, kuntotestejä on tehty sen verran monta, että se vaatii oman juttunsa.

 

Testitulokset ovat hyvä tapa tutkia kunnon kehitystä. Todellinen testi saadaan kuitenkin vasta juoksutapahtumien alkaessa. Mikään mattotesti kun ei pysty huomioimaan psyyken antamaa buustia tai sen aiheuttamaa tuloksen heikkoutta. Tapahtuman alussa adrenaliini virtaa suonissa ja toivon mukaan tunnelma on superluokkaa. 

Kuntotestaus antaa toki viitteen palautumisesta, mutta ei kerro varmuudella kuinka käy kun välillä aikaa tapahtumien välillä on kuusi, välillä vain kaksi viikkoa. Elämme siis jännittäviä aikoja.