Jouluun on vajaa viikko ja seuraavaan maratoniini reilu. Edellisestä juoksusta on nyt viitisen viikkoa ja sen jälkeinen palautuminen on tuntunut uskomattoman helpolta. Ateenassa juostu aika ei tosin päätä huimannut, joten ehkäpä lausahdus, jossa sanotaan ettei matka tapa, vaan vauhti, pitääkin paikkansa. Ei tätä viisautta ole ollut syytä epäillä mutta palautuminen maratonilta vaatii kuitenkin aina aikansa, oli juoksun loppuaika sitten mikä hyvänsä. Tällä kertaa olin kuitenkin kevyellä lenkillä jo seuraavalla viikolla juoksusta, eikä tehnyt tiukkaakaan.

Erinomainen pohjakunto, maltti treenauksessa ja riittävä lepo ovat olleet suunnittelemani taktiikka selvitä 12 maratonin urakasta vuoden sisään.  Nyt kun homma on hiljalleen käynnistymässä kunnolla eikä kuuden viikon lepotaukoja ole enää luvassa, alan kuitenkin miettiä, että selviänkö sittenkään? Ovatko pitkiksi venähtävät työpäivät kompastuskiveni? Riittääkö vain parin viikon paussi joidenkin juoksujen välillä? Olenko kuitenkaan niin kovassa kunnossa kuin luulen? Kysymyksiä on ilmassa ja vastaukset ovat valmiina lokakuussa 2017. Kun pohdin näitä asioita, mietin samalla tekijöitä, joiden avulla homma toimii.

 

Pitkä ja rauhallinen treeni on avaintekijä kaikkeen kuntoiluun. Aloitin määrätietoisen ja järjestelmällisen treenin tähän projektiin vuoden 2016 alussa. Lähtötasokaan ei ollut huono ja nykyinen peruskuntoni on varmasti parasta koskaan. Ei siis hätää.

Olisiko kuitenkin pitänyt myös treenata kovilla sykkeillä? Mielestäni suhteellisen rivakka työmatkapyöräily, silloin tällöin juostut vauhtilenkit, sulkapalloilu ja yleinen aktiivisuus muutenkin riittävät. Uskoakseni myös tällä saralla olen kuosissa, lopulta haen kuitenkin pitkän lenkin kestävyyttä, en niinkään räväkkää, yrjö suussa saavutettua ennätysaikaa sataselle.

Olen määritellyt unentarpeeni kahdeksaan tuntiin yössä. Siitä pidän kiinni, vaikka välillä vähän lipsuukin. Varastoon ei pysty nukkumaan, mutta univelkaa saattaa joskus kertyä. Sen takaisin kurominen on hankalaa, joten jatkuva ja riittävä nukkuminen olisi syytä muistaa aina. Minä muistan, joten asia kunnossa.

Ravintoloitsijana syön joka päivä hyvän ja ravitsevan lounaan. Pyrin myös juomaan riittävästi ja pitämään pahimman nälän loitolla pitkin päivää. Nälkä aiheuttaa ahmimisen himon, joka taas johtaa helposti ylensyöntiin. Liikakiloja en missään tapauksessa päästä kertymään, joten paitsi riittävä määrä, myös hyvä ruuan laatu on tärkeää. Homma kunnossa.

 

Fyysiset asiat ovat luultavasti kohdallani kuten pitääkin, mutta nyt alkaakin henkinen taistelu tapahtumien läpiviennin suhteen. Ateenan kesäisen juoksun jälkeen tuleva Ålesundin talvimaraton, jota seuraa taas kesä Kanarialla ja sitten 105 kierrosta porilaisessa sisähallissa. Monipuolista, mutta ennakkovalmistautumista vaikeuttavaa juoksua kun olosuhteet vaihtelevat juoksusta toiseen. Hauskaa joka tapauksessa, pitää mielen virkeänä.

Rentoutuminen ja stressin karistaminen ovat yksi syy juoksuharrastukseeni. Pelkkä lenkkeily ilman tavoitteellista päämäärää on vapauttavaa. Aivot tuulettuvat ja mieli kohenee. Kun mukaan otetaan melko kovakin tavoite, se saattaa muuttaa asian stressaavaksi kääntäen koko homman nurin. Haluan kuitenkin nauttia tapahtumista, lomailla normaalisti, ottaa silloin tällöin lasin viiniä, jopa vetäistä enemmänkin ja viettää urheilijan näkökulmasta katsottuna huonoa elämää jos siltä tuntuu. Ajatukseni on siis sallia itselleni asioita, joita ei välttämättä huippukunnossa sopisi sallia. Otan relaa, joten homma check.

 

Ålesundin marathon on pian käsillä. Sitä ennen vietetään joulu rentoutuen ja syöden kinkkua, laatikoita, kaloja, suklaata. Kun 28.12 koittaa, on mieli puhdas ja kroppa iskussa. Vielä pari lenkkiä ja sitten menoksi. Hyvää joulua.